Korvikealkoholit ja niiden käyttäjät

Korvikealkoholien käyttämien oli 60-luvulla jo vanha ilmiö, uutta oli korvikkeiden käytön suuri mittakaava.

Kieltolain jälkeen alkoholijuomia sai vain Alkosta, ja siihenkin tarvittiin vuodesta 1944 alkaen viinakortti. 60-luvulla kortilla sai ostaa kerralla korkeintaan litran viinaa tai neljä litraa vahvaa viiniä. Myymäläpäällikön kanssa oli erikseen neuvoteltava, jos vaikkapa sukujuhliin tarvittiin toinenkin pullo viinaa. Viinakortti voitiin ottaa pois päihtyneeltä tai ”muissa tapauksissa, joissa on otaksuttava alkoholijuomien väärinkäyttöä tai niiden lainvastaista käsittelyä.” Viinakortti jäi hyllylle myös, jos Alkon henkilökunta katsoi että ostoja tuli liian usein. Lisäksi poliisi raportoi Alkolle kiinniottamansa päihtyneet, joilta saatettiin takavarikoida henkilötodistus määräajaksi tai lopullisesti.

Sotien jälkeen Suomi muuttui nopeasti, kun teollistuminen ja kaupungistuminen kiihtyivät. Helsinkiin saapui runsaasti maaseudun näköalattomuutta paenneita nuoria aikuisia ja elinkeinostaan luopuneita pientilallisia, jotka eivät kuitenkaan kaikki löytäneet kaupungista uutta elantoa. Kasaantuvaat sosiaaliset ongelmat ajoivat monet asunnottomiksi ja etsimään lohtua alkoholista.

Viinan ostaminen laillisin keinoin oli niin hankalaa, että tavallisten alkoholistien oli turvauduttava korvikkeisiin. Näistä suosituin oli taloussprii, eli T-sprii, kansan suussa tenu, tenttu tai liekkiviina pullon etiketin kuvioinnin mukaan. Aine denaturoitiin juomakelvottomaksi myrkyllisellä metanolilla, mutta vuonna 1961 sen pitoisuus laskettiin alle prosenttiin. Tämän seurauksena talouspriin myynti kasvoi huimasti: vuonna 1967 Suomessa juotiin tenua noin 220 000 – 330 000 litraa vuodessa. Talousprii oli 94% alkoholia, maksoi vain muutaman markan ja sitä sai ostettia suurissa kanistereissa, mikä selittää suurta suosiota. Muita suosittuja korvikealkoholeja olivat mm. kölninvesi eli kotoisammin kolina, jota Suomessa poikkeuksellisesti myytiin jopa litran pulloissa, sekä pulituuri, eli sellakka- ja spriipohjainen puusepänlakka. Alkoholistit kehittelivät muiden aineiden erottamiseen spriistä erilaisia menetelmiä, jotka toimivat vaihtelevalla menestyksellä.

Tenupulloja. Kuva Yle Kuvapalvelu.

Asunnottomat jäivät yhteiskunnan ulkopuolelle, eikä mikään taho ottanut asiakseen auttaa heitä. Helsingissä havahduttiin ongelmaan, kun vuoden 1967 loka-marraskuussa 44 asunnotonta paleltui hengiltä. Helsingissä oli siihen aikaan arviolta noin 1000 asunnotonta. 7.11. perustettiin vasemmistohenkinen marraskuun liike, joka pyrki hankkimaan majoituspaikkoja asunnottomille. 5.12. saatiinkin vanhaan varastorakennukseen länsiväylän päähän perustettua uusi yömaja, jota pyöritti hankinnassa mukana ollut Suoja-pirtti ry. Yömaja ristittiin nopeasti Liekkihotelliksi ja Lepakkoluolaksi. Liekkihotelli-nimi tuli tietenkin liekkiviinasta. Liekkihotelliin pääsivät yöksi vain miehet, naisille ei ollut pääkaupunkiseudulla yömajaa. Suurin osa asunnottomista eli kuitenkin edelleen leireissä mm. Lönnrotinkadun ja Ruoholahden siltojen alla, sekä Katajanokan ja Jätkäsaaren satama-alueilla.

Viinakortti poistui käytöstä vuonna 1970 ja talouspriin myynti lopetettiin pian sen jälkeen. Viimeiset tenupullot myytin juhannuksena 1972.

Leppävaaran Maximarketin Alkon jono 1971-1979 Espoon kaupunginmuseo