Pelin tyyli

Liekin lämmössä on histelpeli 60-70 -lukujen vaihteen Suomesta asunnottomien ja alkoholistien sekä heidän kanssaan toimivien hahmojen näkökulmasta. Metsäleirissä harrastetaan puistokemistipuuhia, elätellään toiveita, murehditaan menetyksiä, koitetaan saada huterat majat pysymään pystyssä ja jutustellaan tulen äärellä liekkiviinan voimalla. Pelissä käsitellään myös rankkoja teemoja, kuten osattomuutta, perheväkivaltaa, alkoholismia, mielenterveysongelmia, sotatraumoja ja kuolemaa.

Hahmoja pelissä on kahdenlaisia: on täysiä hahmoja ja vierailevia hahmoja. Täydet hahmot ovat mukana koko pelin ajan ja ne ovat kaikki asunnottomia. Vierailevat hahmot ovat läsnä yhdessä tai useammassa kohtauksessa ja ne ovat sukulaisuuden, työnsä tai muun asian kautta asunnottomiin liittyviä henkilöitä. Lisäksi pelissä on avustajia.

Historiallinen näkökulma näkyy pelissä hahmojen arkiasenteissa, pukeutumisessa ja yhteiskunnallisissa ilmiöissä. Esimerkiksi pelin hahmojen käsitykset sukupuolesta, asemastaan yhteisössä ja paikastaan yhteiskunnassa vastaavat 60-70-luvun suomalaisia asenteita ja maailmankuvia. Enemmistö hahmoista kokee, ettei yhteiskunnallisella tilanteella tai sen muutoksilla ole enää juuri mitään väliä heille itselleen: Kekkonen on edelleen presidentti, siinä se. Muutama minihahmo on perehtynyt asunnottomien tilanteeseen ja yhteiskunnan muutoksiin seikkaperäisemmin.

Tyylilajiltaan peli edustaa maagista realismia. Pelissä on mukana realistisesti pelattavia tapahtumia, jotka sijoittuvat rappioalkoholistien muistoihin, mielikuviin, fantasioihin, känniharhoihin, haaveisiin ja odotuksiin. Pelissä ei ole erillistä tilaa unimaalle tai black boxille, vaan unimaatyyliset fantasiakohtaukset pelataan pääasiallisessa pelitilassa kaikkien läsnäollessa. Pelaajat voivat päättää mihin kohtauksiin heidän hahmonsa osallistuvat aktiivisemmin ja missä ne ovat passiivisia. Samoin pelaajalla on mahdollisuus päättää miten hänen hahmonsa suhtautuu kunkin kohtauksen ja hahmojen todellisuuden suhteeseen.

Pelin rakenne muodostuu pelinjohdon ennakolta suunnittelemista kohtauksista, joista noin joka toinen on tyyliltään realistinen ja joka toisessa on mukana maagista realismia. Sekä unimaatyyliset, että realistiset kohtaukset pelataan julkisesti pelin keskiössä. Liekin lämmössä on tarkoitettu pelattavaksi yhteisenä tarinana koko hahmoryhmän kesken. Siksi toivomme, että hahmojen yksityisluontoisemmatkin asiat pelataan muiden hahmojen läsnäollessa.

Pelipaikka on metsässä ja tapahtumien keskuksena toimii asunnottomien hökkelimaja pihapiireineen. Peli ei ole esteetön: pelipaikka on maastossa, eikä pelissä ole tarjolla in- eikä offgame -sisätilaa. Bajamaja on lyhyen kävelymatkan päässä pelipaikasta. Pelillä ei ole säävarausta ja sään mukainen historialliseen kontekstiin sopiva pukeutuminen on tarpeellista.